Eloisat silmät silmälasien takana ja veitikkamainen virnistys. Hajira Begum on ainoastaan 17-vuotias. Huolimatta leikkisyydestä, joka ulottuu silmistä aina silloin tällöin iloiseen nauruun saakka, hänellä on varmuutta joka kuuluu nuoruuteen. . ”Minä haluaisin tulla lääkäriksi” hän sanoo. ”Kun olin nuori, eräs perheenjäsenemme sairastui. Silloin jouduimme käyttämään paljon rahaa lääkärikuluihin ja lääkkeisiin. Päätin silloin, että jos minusta tulisi lääkäri, niin meidän ei tarvitsisi maksaa lääkärikäynneistä.

Ironista kyllä, Hajira ei opiskele sairaanhoitoinstituutissa. Sen sijaan, hän opiskelee ompelemista serkkunsa kanssa.Klik! Klik! Hänen sormensa ovat nopeat ja taitavat kun hän leikkaa kangasta, josta hän ompelee messupaitoja ja housuja. Voimme hyvin kuvitella, että hän olisi yhtä taitava käyttämään kirurgin leikkausveistä.

Hajiralla on vain vähän, jos ollenkaan, mahdollisuuksia toteuttaa unelmansa opiskella lääkäriksi.

Hänen perheensä ei salli hänen poistua kodistaan muualle kuin arabialaiseen collageen uskonnon opetukseen ja ompeluluokkaan. Näihinkin hän voi mennä ainoastaan sukulaisensa kanssa. Hän kuulostaa asialliselta, hyvin aikuismaiselta kertoessaan tästä. Mutta äkisti hänen kasvoilleen ilmestyy virnistys, melkeinpä vetoomus. ”Minä tahdon oppia englantia”, hän sanoo hämmentyneenä kuin olisi sanonut jotain sopimatonta.

Muilta osin Hajiralla on vähän valitettavaa. ”Meillä on onnellinen perhe”, kertoo Hajira. ”Me kaikki asumme yhdessä – minun vanhempani, veljeni, hänen vaimonsa ja lapsensa. Se on hauskaa! ” Onnellisuutta hänen elämästään ei puutu. Vapaus on asia erikseen.


“Me olemme ajatelleet, että hän menee ensi vuonna naimisiin.”keroo Hajiran äiti.

Hajira ei tulevaisuudessa voi käyttää ompelutaitojaankaan muuten kuin rajoitetusti. “Hän saa ommella kotona vaatteita perheenjäsenille”, sanoo hänen veljensä lujasti. ”Mutta ei tule kysymykseenkään, että Hajira lähtisi kodin ulkopuolelle työhön”.

Sen sijaan, että Hajira opiskelisi englantia tai, että hänestä tulisi lääkäri, hän tulevaisuudessa hoitaa kotia miehelle, jonka toiset ovat valinneet hänelle. Hajiran kasvoilta ei voi lukea mitään yllättyneisyyttä tai pettymystä keskustellessamme näistä asioista. Hän on täysin tietoinen suunnitelmista, joita on tehty hänen tulevaisuutensa suhteen. Tai ehkäpä hän on tottunut siihen, että unelmat ja todelliset ihmiskohtalot eivät kohtaa.